Ote kirjan henkilön päiväkirjasta

Raksila 25.11 

Illan hämärtyessä me pojjaitten kanssa vielä lähdettiin ratalaiturille sakemanneille kaljaa myymään. Äiti huus ettei saaja olla kauaa ja kymmeneltä pitää jo olla nukkumassa mutta me siitä vaan innostuttiin.
Kuljetusjuna saapui ja me oltiin jo valmiudessa. Junaa vastassa oli joku uusi sotapoliisi ja vielä siviilipukuisia laitakaupunkien kaljatrokareita jotka näytti meitä vanhemmilta ja taitavemmilta. Ei me siitä lannistuttu. 

Kun juna oli pysähtynyt me lähdettiin liikkeelle. Uusi sotapoliisi haittas meijän myymistä ja Urkin oli lähdettävä sitä harhauttamaan. Sillä välin me muut yritettiin myydä sakemanneille kaljaa mutta kyllä huonolla tuurilla. Per..ke..le kun sieltä syjettiin meijän päälle ja kaljatkaan ei menny kaupaks. Yritettiin myyjä kaljaa 20 markalla 25 sijaan mutta saatiin myytyä kaikki vain pari pulloa.
Urkki oli saanut sen sotapoliisin ihan raivon partaalle kun heitti sitä kivellä kypärään ja voi per..ke..le sitten me pojjaitten kanssa juostiin ja kovaa.
Juostiin ratakoppiin piiloon lämmittelleen ja miettimmään miten saataisiin päivän saalista parannettua. Siinä kun me pojjaitten kanssa istuttiin ratakopissa niin sielä istuskeleva vaihdemies kerto meille että on vielä yks keino. Tänään tulee vielä yks ylimääräinen juna joka pysähtyy hautausmaan pysäkillä mutta ei sielä paljon ostajia ole.
Siinä meijän syrämmet oikeen pompahti kun tajuttiin että mehän saajaan kunnon apajat kun ei kukaan muu kaljatrokari sielä silloin ole. Ja vielä kummitusjuna. Me oltiin pojjaitten kanssa niin per..ke..leen innostuneita eikä ymmärretty mitä mies tarkoitti sillä, ettei kukaan muka sieltä ostaisi.
Jäätiin ratakopin lämpöön ootteleen tätä keskiyön junaa vaikka äiti kyllä sanoi että klo 10 pitää jo nukkumassa olla. Mies vähän myhäili ja sanoi meille että juna tulee rintamalta ja meijän ei pirä pelästyä.
Ilta siinä viieni ja Urkkia alkoi nukuttaa. Sitten me se kuultiin. Voi per..ke..le sieltä se tulee. Ratakisko kohisi ja me pojjaitten kanssa juostiin ojaan oottammaan.
Matti rupes jo sillon epäilemään että jotain siinä nyt oli pielessä mutta me muut oltiin niin innoissaan menossa ettei kuunneltu.
Vaunuissa näytti olevan valot pois. Oltiin pojjaitten kanssa varmoja että sielä nukuttiin kun oli niin hiljastakin. Pinkastiin kaikki juoksuun ja valittiin kaikki oma vaunu ja avattiin sen ovi. Jakea ei näkyny missään mutta annettiin sen jäärä sinne ojaan jos sitä noin pelotti.
Yritettiin kovasti myyjä ja kuiskia että sotapoliisit ei huomais meitä. Mutta sitten Immu sen tajusi. Siinä oli joku paha haju mitä ei oltu ikinä haistettukkaan. 
Pojjaat voi per..ha..na! Voi per.. ruumisjuna!
Pate parahti ja hyppäsi ojaan hänkin lienee tajunnut kelle me oltiin kaljaa myyty.
Urkki oli vielä kateissa. Missäs Urkki pojjaitten kanssa huudeltin mutta ei saatu vastausta.
Yhtäkkiä Urkki pinkasee meijän luo ja karjasee että juoskaa pojjaat juoskaa. Siinä me juostiin ja meirän sydämmet pamppaili hurjasti. Ei ne ainakaan kaljaa ostanu totes Urkki.